torstai 27. elokuuta 2015

Kukin viestii tyylillään

Naisten muoti on minulle aika yhdentekevä, näkeehän sen jo omasta lookistani: muistutan Steve Jobsia, jolla oli aina yllään siniset farkut ja musta t-paita. Sen sijaan olen heikkona miesten vaatemuotiin sillä tavalla, että haluan tietää siitä kaiken. Luen aiheesta jokaisen eteen osuvan kirjan, blogin ja lehtijutun.

Erityisen kiehtovana pidän perinteistä brittiläistä miesten pukeutumista sääntöineen ja ihanine yksityiskohtineen. Eri tarkoituksiin on omat hattu- ja pukumallinsa, kangaslaatunsa ja vaikkapa paidankauluksen leikkaus. Brittiläisen tyylin nimittäjä on laadukas yksinkertaisuus. 

Mitä se tyyli sitten on? Tietysti ensin tulee mieleen siisti olemus, siitähän ei voi tinkiä. Mutta liian usein näkee suomalaisissa miehissä jotain muuta. Nenästä tursuaa karvaryteikkö, vaatteet ovat tunkkaiset, hiukset ja kynnet likaiset – ja se parransänki! Yli 30-vuotias ei ole enää niin freesi, että voi jättää partansa ajamatta. Sänkinaama ei ole trendikäs, vaan hän näyttää siltä, kuin olisi nukkunut pari yötä puistossa.     

Huono maku ja paljon rahaa

Mies pelkää kuolemaakin enemmän sitä, että antaa vahingossa itsestään naurettavan, tai mikä pahinta, ämmämäisen vaikutelman. Mies haluaa näyttää olevansa ennen muuta sellainen, jolle elämän karut realiteetit ovat tuttuja ja joista selvitään. Ulkonäöstä ei tarvitse piitata, puhukoot teot puolestaan. Silti kysyn, että mitä vikaa on rennon raikkaassa ulkonäössä.

Kulttuurimme on nuori ja perinteet ohuita. Alexander Stubb, ankean korpivaelluksensa juuri päättänyt pääministerimme, haluaa luoda itsestään kuvaa eurooppalaisena tyyliniekkana. Alex ei näytä L' Uomo-lehden mallilta, eikä hän ole kovin tyylikäskään pillihousuissaan ja kittanassa takissaan. Ilmiselvästi hän ei viihdy niissä vetimissä.

Tyyli on myös tilannetajua, itsensä hyväksymistä sekä kiinnostusta ihmisiin ja maailmanmenoon. Tyyliä on kiillotetut nahkakengät, aidot materiaalit ja mielivärit, joissa viihtyy. Muotisuunnittelija Matti Seppänen iskee asian ytimeen: ”Ei saa yrittää liikaa. Huono maku yhdistettynä paljoon rahaan on ympäristökatastrofi.” 

Kirjapolulla-blogissani on esittely juuri ilmestyneestä Ville Raivion oppaasta Klassikko – jokaisen miehen tyylikirja.

lauantai 8. elokuuta 2015

Enkeleitä ilmassa


Turun yliopisto on tekemässä historiansa kenties kiinnostavinta aluevaltausta. Siellä nimittäin on alettu tutkia näkymätöntä olevaisuutta, jota myös tuonpuoleiseksi sanotaan. Rajakokemukset, joita on meillä kaikilla, sysättiin vuosisatoja sitten alma materin ulkopuolelle, koska niitä pidettiin magiikkana.

Ajat ovat muuttuneet ja yleinen kiinnostus kasvanut. Ilmiöt nostetaan kansainvälisestikin harvinaisella tavalla esille suurhankkeessa, jota varten kolme työryhmää sai Suomen Akatemialta isot apurahat. Parapsykologian harrastajana jään jännittyneenä odottamaan tuloksia.

Teologia on ehtinyt jo paljon tutkia toiseutta, kuten enkeleitä ja kuoleman jälkeistä elämää, mutta nyt asioita tarkastellaan uusista näkökulmista, joissa yhdistetään eri tieteenalojen tietämys.

Turun tutkimuksessa ihmisen mieli -aihetta lähestytään humanistisesta, yhteiskuntatieteellisestä ja lääketieteellisestä näkökulmasta tekstitutkimuksin, etnografian avulla, psykologisin kokein ja neurokuvantamisella. Yksi kiinnostava polku on myös kooman aikaisten mekanismien tutkiminen. Toinen alue on mielen toiminta suhteessa olentoihin ja todellisuuksiin, jotka on tulkittu yliluonnollisiksi.

Kuolema on osa kiehtovaa matkaa

Eri kulttuureissa ihmiset ovat aina olleet jotenkin yhteydessä tuonpuoleiseen, vainajiin, esi-isiin ja enkeleihin joko mielikuvien, unien tai elettyjen kokemusten kautta. Enkelit muistuttavat meitä siitä, että kristinusko on pohjimmiltaan salaperäistä ja se sisältää mystiikkaa. Miksi luterilainen kirkko ei tartu tilaisuuteen ja julista kuuluvasti, mitä se opettaa enkeleistä? Kirkkojen yleisökato voisi kääntyä nousuun.

Harwardissakin opettanut neurokirurgi Eben Alexander kuvailee Newsweek-lehdessä tapahtumia, joiden jälkeen hänen maailmankuvansa meni ”upside down”. Siitä, mikä meille on näkymätöntä, tuli hänelle todellisuutta. Alexander oli vaipunut koomaan vaikean aivokalvontulehduksen vuoksi, mutta lääkärien hämmästykseksi heräsi yllättäen viikon kuluttua.

Alexander kertoo, kuinka hänen aivoista irtautunut tajuntansa oli matkustanut universumin toiseen, laajempaan ulottuvuuteen. Hänelle avautui sanoinkuvaamaton maailma, jossa ihminen on paljon enemmän kuin fyysinen olento. Hän vakuuttaa, että kuolema ei ole tietoisuuden päätepiste, vaan yksi osa kiehtovaa matkaa.