Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunnottomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunnottomuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sanahelinää ja erilaisia todellisuuksia

On merkillistä, kun ilmiö, joka on todellisuutta 700 000 suomalaiselle, on kuin kiusallinen salaisuus, josta ei ole sopivaa puhua ääneen eikä sitä olla edes näkevinään. Tarkoitan tulotasoltaan EU:n virallisen köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä. Rikkaassa Suomessa, jolla on varaa lapioida rahaa velkakriisimaihin, pidetään ahdingossa kokonaista 13 % väestöstä. He ovat pieneläkeläisiä, yksinhuoltajia, opiskelijoita, työttömiä, akateemisia pätkätyöläisiä, sairaita ja muita syrjäytettyjä.

Nyt on sellainen kehitys käynnissä, että köyhälistön alapuolelle on kaikessa hiljaisuudessa muodostumassa kurjalisto. EU:n uusien linjauksien mukaan Suomen tulisi luopua asumispaikkaan sidotusta sosiaaliturvasta. Toisin sanoen se on sosiaaliturvan alasajoa, jossa tuesta tulee asumisperusteista. Täten voidaan tulkita, että asunnottomilla, joita maassamme on muuten noin 8000 henkeä, ei ole oikeutta kaikkiin nyt voimassa oleviin etuuksiin – kodittomilta otetaan tavalliset minimietuudet pois.

Elävätköhän poliitikot, päättäjät, tutkijat ja mediavaikuttajat jossakin ulkoavaruudessa, koska tuo 13 prosentin tilanne ei näytä kuuluvan kenellekään? Ilmeisesti ketään ei kiinnosta. Luulisi, että meillä olisi käynnissä avoin kiivas yhteiskunnallinen keskustelu näistä kyseenalaisista muutoksista, joita ollaan viemässä läpi. Ai niin, onhan niitä tärkeitä, päivänpolttavia teemoja, kuten sukupuolineutraali avioliitto ja mamujen karmeat kokemukset rasistisessa Suomessa.

Leipäjonojen lähellä asuvat toivovat, että joku lopettaisi ne. Kenties jonot ovat ikävä muistutus siitä, mikä saattaa odottaa ketä tahansa näinä yt-neuvottelujen aikoina. Ne, jotka käyvät työssä ja täyttävät pyhän shoppailuvelvoitteensa, ovat sitä mieltä, että katteetonta apua, kuten kansalaispalkkaa ei saa antaa, koska se houkuttaa joutilaisuuteen. Heidän mielestään köyhyydestä pääsee, kun oikein kovasti haluaa, ja työttömyys on tietysti työttömän oma syy. Hännisen veljesten pamfletti on ansiokas luotaus tähän todellisuuteen.

Kauniin sanahelinän mukaan Suomi on kansalaisyhteiskunta, mutta todellisuudessa meiltä puuttuvat demokraattisen vaikuttamisen mekanismit. Viimeisin esimerkki on yli miljoonan EU:n kansalaisen allekirjoittama adressi, joka esitti vastalauseen geenimuunnellun viljelyn sallimiselle. Komissio hylkäsi aloitteen vedoten menettelytapaperusteisiin.

Niin kauan kuin köyhyydestä vain puhutaan, mutta siihen ei haluta vaikuttaa, puheet ruokkivat itse itseään ja köyhyys elää omaa elämäänsä. Tuon toisen kirjan kirjoittaja amerikkalainen Barbara Ehrenreich kokeili, miltä tuntuu raataa samanaikaisesti kahdessa surkeasti palkatussa työssä Wal Martissa ja roskaruokaravintoloissa. Raha riitti huonosti ja yhdenkin päivän sairastaminen vei entistä pahempaan jamaan. Yhdysvalloissa miljoonat ihmiset elävät näin, ja pian meilläkin yhä useampi.

Jera & Jyri Hänninen: Kallis köyhyys. Kuinka hyvinvointivaltio purettiin ja köyhyydestä tehtiin bisnestä (2008).
Barbara Ehrenreich: Nälkäpalkalla (2003).