Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. elokuuta 2015

Enkeleitä ilmassa


Turun yliopisto on tekemässä historiansa kenties kiinnostavinta aluevaltausta. Siellä nimittäin on alettu tutkia näkymätöntä olevaisuutta, jota myös tuonpuoleiseksi sanotaan. Rajakokemukset, joita on meillä kaikilla, sysättiin vuosisatoja sitten alma materin ulkopuolelle, koska niitä pidettiin magiikkana.

Ajat ovat muuttuneet ja yleinen kiinnostus kasvanut. Ilmiöt nostetaan kansainvälisestikin harvinaisella tavalla esille suurhankkeessa, jota varten kolme työryhmää sai Suomen Akatemialta isot apurahat. Parapsykologian harrastajana jään jännittyneenä odottamaan tuloksia.

Teologia on ehtinyt jo paljon tutkia toiseutta, kuten enkeleitä ja kuoleman jälkeistä elämää, mutta nyt asioita tarkastellaan uusista näkökulmista, joissa yhdistetään eri tieteenalojen tietämys.

Turun tutkimuksessa ihmisen mieli -aihetta lähestytään humanistisesta, yhteiskuntatieteellisestä ja lääketieteellisestä näkökulmasta tekstitutkimuksin, etnografian avulla, psykologisin kokein ja neurokuvantamisella. Yksi kiinnostava polku on myös kooman aikaisten mekanismien tutkiminen. Toinen alue on mielen toiminta suhteessa olentoihin ja todellisuuksiin, jotka on tulkittu yliluonnollisiksi.

Kuolema on osa kiehtovaa matkaa

Eri kulttuureissa ihmiset ovat aina olleet jotenkin yhteydessä tuonpuoleiseen, vainajiin, esi-isiin ja enkeleihin joko mielikuvien, unien tai elettyjen kokemusten kautta. Enkelit muistuttavat meitä siitä, että kristinusko on pohjimmiltaan salaperäistä ja se sisältää mystiikkaa. Miksi luterilainen kirkko ei tartu tilaisuuteen ja julista kuuluvasti, mitä se opettaa enkeleistä? Kirkkojen yleisökato voisi kääntyä nousuun.

Harwardissakin opettanut neurokirurgi Eben Alexander kuvailee Newsweek-lehdessä tapahtumia, joiden jälkeen hänen maailmankuvansa meni ”upside down”. Siitä, mikä meille on näkymätöntä, tuli hänelle todellisuutta. Alexander oli vaipunut koomaan vaikean aivokalvontulehduksen vuoksi, mutta lääkärien hämmästykseksi heräsi yllättäen viikon kuluttua.

Alexander kertoo, kuinka hänen aivoista irtautunut tajuntansa oli matkustanut universumin toiseen, laajempaan ulottuvuuteen. Hänelle avautui sanoinkuvaamaton maailma, jossa ihminen on paljon enemmän kuin fyysinen olento. Hän vakuuttaa, että kuolema ei ole tietoisuuden päätepiste, vaan yksi osa kiehtovaa matkaa.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Anteeksi, sanoi kirkko

Henkisen kehityksen oppaat ovat kautta aikojen markkinoineet sitä, kuinka anteeksi antaminen poistaa katkeruuden ja vapauttaa energiat. Minusta tuo logiikka ontuu pahasti, sillä miksi pitäisi antaa anteeksi, jos kukaan ei sitä pyydä? Niinhän sen on mentävä, että ensin pahantekijä katuu ja pyytää vilpittömästi anteeksi, sitten väärinteon kohde harkitsee asiaa ja suostuu pyyntöön, jos haluaa.

Piispa Kari Mäkinen pani paremmaksi ja teki anteeksi pyytämisestä kesän 2014 mediatapahtuman muistamalla seksuaalivähemmistöjä, joita kirkko on syrjinyt. Ajatus on kaunis, mutta sen täytyy yltää tekoihin asti niin, ettei hylkiminen jatku entiseen tapaan. En tiedä, ottivatko kyseiset vähemmistöt piispan pyyntöä vastaan.

Kirkon kontolla on muitakin syntejä, kuten sisällissodassa hävinneiden eli punaisten tuomitseminen, mistä kirkko on muistaakseni jo esittänyt pahoittelunsa. Yksi ryhmä, joka on unohdettu kirkon syntilistalta, on naiset, siis puolet kansakunnasta. Avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista ja heidän äideistään tehtiin aikoinaan kelvottomuuden ikoni, ja he toden totta saivat tuntea sen nahoissaan. Nähdäkseni naisten epätasa-arvoinen asema kirkon piirissä on niin itsestään selvää, ettei siihen edes kiinnitetä huomiota. 

Kirkon sisään on rakennettu naisiin kohdistuva syrjintämekanismi. Vai mitä muuta on monenlainen aliarvioiminen, vähättely, alistaminen, nimittely, kontrollointi, kirkottaminen, rajoittaminen? Kuvaava on pappi Hilkka Olkinuoran kertomus. Lasta odottaessaan hän oli suorittamassa palvelupuvussaan kirkonmenoja, minkä jälkeen miespuolinen kollega tuli huomauttamaan: ”Oletpa rivo näky.”

Ihmismieli on sellainen, että uhriksi joutunut haluaa aina tietää syyn huonoon kohteluunsa, vaikka se tieto ei häntä enää varsinaisesti autakaan. Mutta loukkaus ikään kuin käsitellään loppuun sillä hetkellä, kun uhri saa esittää retorisen kysymyksensä: ”Miksi teit minulle niin?” Joskus hän saa vastauksen, useimmiten ei. 
(Kolumni 2014)