maanantai 15. kesäkuuta 2015

Karrageeni suututtaa

Vuodesta 2003 vähähiilihydraattinen ruokavalio on ollut osa elämääni enkä voi kuin olla kiitollinen kohtalolle, että satuin silloin kuulemaan lääkäri Antti Heikkilän radiohaastattelun, jossa hän kertoi hiilihydraattien haitoista. Oli heti selvää, että siinähän on minun juttuni. Vhh on nimenomaan terveyden ylläpitäjä, normaali paino tulee siinä sivussa. Myönnän, että on mukavaa voida hyvin.

Vhh:n idea on konstailematon. Yksinkertaisiin periaatteisiin kuuluu sokerittomuuden ja viljattomuuden lisäksi ruoan valmistaminen tuoreista, käsittelemättömistä ruoka-aineista sekä lisäaineiden välttäminen niin tarkkaan kuin mahdollista. Se tarkoittaa sitä, että vhh:ssa ei tunneta pikaruokaa, eineksiä ja muuta tehdasvalmisteista moskaa. Luonnolliset rasvat ovat itsestäänselvyys; muovisten kevytmargariinien tilalla käytetään voita. 

Marketin maitokaappi on varsinainen murheenlaakso: hyllymetreittäin kevyttä, rasvattomaksi käsiteltyä, lisäaineilla kyllästettyä, sokeroitua, karragenoitua. Suomalaisten maitotilojen arvokas tuote on pilattu täydellisesti. Ennen sentään voi ja kerma olivat kutakuinkin aitoa tavaraa, mutta eivät enää nekään.

Satamaito pilasi kermansa

Luin Heikkilän uusimman blogikirjoituksen "Valion tuotteet terveysriski", joka sai minut taas kerran kosmisen suuttumuksen tilaan. Heikkilä kertoo siitä valheesta, jonka varassa ruokateollisuus toimii. Valion tavoitteena on tappaa pienet maidonjalostajat. Pienet kun uskaltavat vielä jättää kermasta sen kirotun karrageenin pois. Esimerkkeinä näistä rohkeista on mainittava Arla ja keskipohjalainen Maitokolmio.

Karrageenia (E 407) on Valion kerman lisäksi myös raejuustoissa, jäätelöissä, eineksissä ynnä muussa. Karrageeni aiheuttaa allergioita sekä syöpiä, tulehduksia, vaurioita ja kasvaimia suolistossa – ei siis pidä ihmetellä, miksi ne ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Ruokateollisuus on mieltynyt karrageeniin (emulgaattorina), koska sen avulla rasvattomaksi käsitelty ruoka-aine saadaan näyttämään jotenkin oikealta ruoalta. Sisältö onkin sitä kuuluisaa silkkoa. Bisnes ensin, viis kuluttajan terveydestä.

Muutama vuosi sitten Satamaito sortui pilaamaan kermansa karrageenilla. Huomasin sen siitä, kun kerman rakenne oli muuttunut vastenmeliseksi, kuin lateksimaalia olisi kaatanut purkista, värikin oli oudon valkoinen. Satamaidon tuotteiden käyttö loppui siihen. Tilalle tulivat Maitokolmion kerma ja voi, ja toivonpa todella, että toholampilainen säilyttäisi linjansa.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sokeri ja huonot rasvat – terveytesi tuho

Yli 50-vuotias voi aivan viattomalla lääkärikäynnillä tulla yllätetyksi, kun lääkäri ottaakin puheeksi kolesteroliarvot ja tarjoaa statiinireseptiä. Kolesterolin suositustasoa on laskettu niin alas, että käytännössä lähes kaikki keski-ikäiset muka tarvitsisivat statiineja. Jäljet johtavat lääketeollisuuteen, sillä kolesterolilääkekauppa on sille kultakaivos.

Skotlantilainen lääkäri Malcolm Kendrick on tutkinut rasvan ja kolesterolin yhteyttä perusteellisesti. Hän kokosi havaintonsa kirjaksi, ja viesti on selvä: sen enempää kolesteroli kuin runsasrasvainen ruokakaan eivät aiheuta sydäntauteja, vaan syy on sokeri. Kendrick puhuu myös stressistä, sillä stressi tappaa. Syrjäytymisellä, rahahuolilla, huonolla sosiaalisella verkostolla ja rakkaudettomalla lähipiirillä on suora yhteys sydämen terveyteen.

Naisille ja yli 50-vuotiaille miehille statiineista ei ole mitään hyötyä. Ne aiheuttavat ikäviä sivuvaikutuksia, kuten pahoinvointia, tasapaino-ongelmia ja muistihäiriöitä, joista lääketehtaat vaikenevat. Statiineja käyttänyt tuttavani valitti, että hänen jalkapohjansa ovat tunnottomat ja hänellä on vaikeuksia pysyä pystyssä. Lopulta hän piti taukoa lääkkeen käytössä. Kuinka ollakaan, jalkojen tunto palasi ja elämä kirkastui.

Diabeteksen esivaihe kolmasosalla suomalaisista

Lääkäri Antti Heikkilä on kirjoittanut kirjan siitä, kuinka aikuistyypin diabetes voidaan joko estää tai parantaa pelkän ruokavalion avulla. Hän on saanut vastaansa THL:n ja Suomen diabetesliiton, jotka väittävät, että neuvot ovat hengenvaarallisia, mikä on täysin käsittämätöntä. Ranskassa kirja on palkittu.

Tällä hetkellä Suomessa on runsaat puoli miljoonaa II-tyypin diabeetikkoa, ja määrä kasvaa epidemian lailla. Se on huima osuus hieman yli viisimiljoonaisesta kansasta. Surullisinta tässä on se, että sairaissa on suuri joukko lapsia. Luultavasti jopa kolmasosa suomalaisista elää elämäänsä diabeteksen esivaiheessa, eivätkä he vielä tiedä olevansa sairaita. Ikääntyessä ihmisen kyky käsitellä hiilihydraatteja heikkenee, siksi niiden määrää pitäisi rajoittaa viimeistään viidenkympin rajapyykin jälkeen.

Rasvat ovat tärkeä osa ravitsemusta. Parhaita ovat voi, kookos- ja oliiviöljy. Heikkilän kokemus on, että ne eivät nosta kolesterolia, kuten virallinen tiede väittää. Hän kummeksuu suuresti myös nykyistä diabeteksen hoitotapaa, joka perustuu runsaaseen insuliinin käyttöön sekä vähärasvaiseen ja runsashiilihydraattiseen ruokavalioon. Kaiken järjen mukaan se pahentaa sairautta, koska se sekoittaa insuliinin aineenvaihduntaa entisestään. Tosiasia on, että insuliini on myrkky, joka vahingoittaa elimistöä monin tavoin. Kaiken lisäksi se vanhentaa ulkonäköä.

Kendrick, Malcolm: Ei sittenkään kolesteroli (2010)
Heikkilä, Antti: Diabeteksen ruokavaliohoito (2014)
(Kolumni 2014)

Lapsellako rasvamaksa?

Lapsia käy sääliksi. Mediasta ja katukuvasta näette karun todellisuuden: lihavuutta,  käytöshäiriöitä, masennusta, ilkivaltaa ja kiusaamista. Roskaruokaa, sokeria, lisäaineita, huonoja rasvoja – niitähän lapset pääasiassa syövät. Tehkää siis johtopäätelmä, missä on vika. 

Yltiöpositiivisessa maailmassamme, jossa kaikilla pitää olla kivaa eikä yhtään järkevää arvostelun sanaa siedetä, lapsen lihavuutta pidetään perheen yksityisasiana, josta ei suurin surminkaan puhuta ääneen. Ammattilaiset eivät aina tohdi puuttua asiaan, vaikka ehdottomasti pitäisi. Pojista neljännes ja tytöistä viidennes ovat joko ylipainoisia tai lihavia.

Muovimargariinia ja maitoa, josta on poistettu ravinteet

Vahingollisen ravinnon vaikutukset näkyvät lapsilla paitsi karieksena, allergioina ja suolistovaivoina, myös elintasosairauksina, jotka ovat tähän saakka olleet aikuisten etuoikeus. Rasvamaksa, joka mielletään vanhojen juoppojen ongelmaksi, voi nykyään olla myös lapsella, kiitos energiajuomien. Aikuistyypin diabetesta hoidetaan jopa 9-vuotiailla. Tämähän on aivan sairasta! Miettivätkö vanhemmat tai kouluterveydenhoitajat koskaan, mistä kaikki johtuu vai syytetäänkö aina vain huonoja geenejä? 

On vanhempia, jotka ovat heränneet näkemään laitosruoan hälyttävän heikon tason ja haluaisivat antaa lapsilleen oikeaa ruokaa evääksi kouluun, mutta sepä ei onnistukaan, sillä viranomaiset eivät sitä salli. Käsky kuuluu, että muovimargariinia ja ravinteettomaksi muokattua maitoa on käytettävä.  

Jos olisin siinä asemassa, että saisin päättää lapsen päivittäisestä ruoasta, loisin hänelle ruokavalion, joka poikkeaa oleellisesti tyypillisistä lasten syömisistä. Ennen kaikkea se ruoka olisi ravinteikasta, hyvänmakuista ja tuoreista aineista itse tehtyä. Se ei sisältäisi tietenkään valkeaa sokeria, vehnää, lisäaineita eikä mitään teollista einesmoskaa, jota bisnes kehtaa väittää ruoaksi. 

Millainen tulevaisuus on Suomella, jossa vanhuksia hylätään koteihinsa kemiallisesti pahoinpideltyinä, ylilääkittyinä ja jossa monet lapset, nuo tulevaisuuden aikuiset, ovat jo valmiiksi sairaita?
(Kolumni 2015)

Medikalisaatio ei tunnusta yksilöä

Medikalisaatio tarkoittaa lääketieteen vahvistumista alueilla, joille se ei ole ennen kuulunut. Lääkkeet ja hoidot ovat tietenkin tarpeen, kun kyseessä on todellinen sairaus, mutta jos normaali ominaisuus tai tuntemus, kuten ujous, suru, vanhuus tai kalju saavat tautinimikkeen, liikutaan vaarallisilla alueilla. Olen huomannut, että melkoinen osa ihmisistä ei ota vastuuta terveydestään, vaan heittäytyy hoitosysteemin varaan odottamaan, mitä tuleman pitää.

Ylinnä häärii innovatiivinen lääkebisnes. Sairauksia keksitään, ja viitearvoja, kuten kolesterolin, muunnellaan, että saadaan yli 50-vuotiaat napsimaan statiineja. Erityisen räikeästi bisnes rahastaa 2-tyypin diabeetikkoja. Ruokateollisuuden ja THL:n yhteistoimin heille annetaan vääriä ravitsemusohjeita, sitten lääkäri printtaa insuliinireseptejä, vaikka taudin voi parantaa pelkällä ruokavaliomuutoksella. Kohta kai on tilanne, jossa terveen kirjoissa on vain se, jota ei ole tarpeeksi tutkittu.

Arkkiatri Risto Pelkonen on todennut, että medikalisoituneessa maailmassa ihminen ei ole persoona, jolla on sosiaalinen todellisuutensa, tarinansa ja tunteensa, vaan hänet on pilkottu geeneiksi, molekyyleiksi ja joukoksi vaaratekijöitä. Kaikki kuuluvat koko elämänsä ajan vauvasta vaariin johonkin riskiryhmään. Lapsuus on vain terminaalivaihe, nuoruus vanhuutta ennakoiva oire ja vanhuus osa tautioppia.

Medikalisaatio koskettaa kansalaisia jo varhain. Minun lapsuudessani ei tiedetty mitään erityislapsista – oli vain lapsia. Tuttavan kertomus nykymenosta on kuvaava. Hänen lapsensa aloitettua koulun vanhemmille pidettiin infotilaisuus. 

Rehtorin ja luokanopettajan puheiden jälkeen esiin marssi jos jonkinlaista kuraattoria, psykologia ja terveydenhoitajaa. Kukin kertoi mitä erinomaista erityis- ja tukitoimintaa on saatavilla opintojen tueksi. Siinä välissä oli pakko kysyä: ”Olenkohan nyt varmasti oikeassa paikassa, kun meidän lapsi on kaiketi ihan normaali eikä millekään erityisluokalle menossa?” Paikka oli kuulemma oikea. 
(Kolumni 2014)

Edes vähän suhteellisuutta

Median sisältöjä seuratessa tulee usein tunne, että suuri osa ihmiskunnasta koostuu laumasieluista, jotka eivät aina muista, että heillä on käyttökelpoiset aivot. Esimerkkejä löytyy. Pöytyän metsissä liikkuu 6–7 suden katras ja pöytyäläiset ovat moisesta röyhkeydestä hyvin vihaisia. Sanovat, että sudet ovat vaarallisia ja ne pitäisi tappaa. 

Nykyihmiset ovat näköjään jo niin vieraantuneita luonnosta, että he sietävät huonosti sen eri ilmenemismuotoja, kuten susia. Ne kuitenkin kuuluvat Suomen eläimistöön ja ovat asuneet täällä kauemmin kuin ihmiset. Väitän, että sutta pahempi uhka ihmispopulaatiolle ovat serotoniinivajeiset ja päihdeongelmaiset miehet, jotka eivät tunne sanaa itsehillintä. Naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyys on eksoottisen Suomen erikoisuus, ja niissä tilastoissa maamme onkin EU:n pahinta A-ryhmää.

Sikainfluenssahype sai uskomattomat mitat syksyllä 2009. Syvän joen kaupungissa näin, kuinka THL:n pelottelemat ihmiset seisoivat sadan metrin jonossa viimassa ja räntäsateessa odottamassa sikapiikkiä. Kiltit kansalaiset tekivät niin kuin ylhäältä käskettiin, koska kuolemanpelko oli sumentanut terveen harkinnan. Kupla puhkesi, tuhansia kuolleita ei tullutkaan, tuli narkoleptisiä lapsia.

Malariahysteriaa en ole havainnut maailman tiedotusvälineissä. Se johtuu siitä, että maailman köyhyyskartta ja malariakuolleisuusalueet noudattavat samoja rajoja. Malariaan kuolleiden lasten määrät konkretisoituvat, jos kuvitellaan, että joka päivä maahan murskautuisi viisi jumbo jetiä täynnä lapsia. WHO:lle se on yhdentekevää eikä malarianhoidon kehittäminen kiinnosta, koska tautia ei esiinny rikkaissa länsimaissa.

Toinen osoitus järjettömyydestä on Sydän- ja Diabetes-liiton ruokalautasmalli. Jokainen, joka vähänkään tietää ravitsemuksesta, näkee, että se on vaarallinen ja vailla tieteellistä faktaa. Se on kuin uskonto, jota ei saa tutkia, sanoo Antti Heikkilä blogissaan. Näiden liittojen ohjeilla ei koskaan parane, vaan päinvastoin, sairaudet pahenevat. 

Liitot saavat rahaa lääke- ja ruokateollisuudelta ja ne tekevät niin kuin rahoittaja määrää. Vilja- ja margariinipainotteinen lautasmalli on lääkebisneksen kulmakivi, koska se takaa lääkkeiden menekin. Oikeastaan kyse on jo taloudellisesta riistosta. Itsenäisesti ajatteleva tk:n asiakas, joka kyselee liikaa, on kiusankappale. Jos hän pyytää SD 25-koetta verensä d-vitamiinitason selvittämiseksi, siitä ei innostuta, sen sijaan tyrkytetään turhaa ja kallista kolesterolimittausta.
(Kolumni 2011)

Tuulimyllyjä vastaan

Se oli varmaan johdatusta, kun otin äskettäin käteeni aikakauslehden, vaikka en yleensä ehdi niitä lukea. Sain nimittäin tietää lääkehuollon lehtori Alli Puiravasta ja kirjasta, jonka teossa hän on ollut mukana. Vaikka Puirava on rohkea nainen, joka ei pelkää vaarantaa 40-vuotista uraansa, häneltä on monesti päässyt itku suomalaisvanhusten lääkehoidon vuoksi. Ehkä se on ollut voimatonta raivoa.

Hänen mielestään vanhusten lääkitys on menettänyt järkevät mittasuhteet, ja siitä hän syyttää lääkäreitä ja lääketehtaita. Vai voidaanko puhua hoidosta, kun lääkäri määrää pyörätuoliin jämähtäneelle 90-vuotiaalle dementikolle mahtavan lääkepatteriston hännänhuipuksi vielä statiineja, jotta se kauhea peikko, kolesteroli, alenisi? Tosiasiassa korkea kolesteroli ikäihmisellä on terve merkki.

Puirava paheksuu lääkäreitä, jotka lukevat Käypä hoito -ohjeita kuin piru raamattua. Hänen mukaansa kyse on vakavasta osaamattomuudesta sekä kyvyttömyydestä nähdä kokonaisuuksia. Lääkkeiden haittoja ei tunneta, ja kun potilas niistä valittaa, määrätään sivuvaikutuksia varten uusi lääke. Puiravan on suorastaan tuskallista katsoa vierestä, kun lääkärikunta ja lääketeollisuus vähättelevät näitä haittoja, vaikka ne aiheuttavat paljon kärsimystä hauraille vanhuksille. Siksi hänen tiiminsä päätti koota yksiin kansiin elinryhmittäin laitos- ja avohoidossa käytettyjen lääkkeiden yhteis- ja haittavaikutukset. Sen kirjan soisi kuluvan ammattilaisten käsissä.

Puirava kysyy, että mihin tällä kemiallisella väkivallalla pyritään ja miksi juuri Suomessa medikalisaatio on saanut yliotteen. Halutaanko päästä helpolla ja pienemmillä henkilöstökuluilla? Tiesitkö, lukijani, että 80 prosentilla laitosasukkaista on jokin psyykenlääke? Toisin on Hollannissa, jossa Puirava on käynyt useilla opintomatkoilla. Siellä laitoksissa ”ei huudeta ja valiteta, ei olla sekavia ja rauhattomia”, vaan eletään levollista vanhuksen elämää.

”Verorahoilla ihmisiä nirhataan hengiltä. Vastapuoli tietää, että me tiedämme. Minulla on valtava määrä dokumentteja epäasiallisesta lääkityksestä, että jos minua aletaan painostaa, rupean purkamaan kaappejani”, Puirava tuhahtaa. Hän on syvästi huolissaan ja syystä.

Alli Puirava et al.: Lääketietoa ammattilaisille (2012)  


(Kolumni 2012)

Sanahelinää ja erilaisia todellisuuksia

On merkillistä, kun ilmiö, joka on todellisuutta 700 000 suomalaiselle, on kuin kiusallinen salaisuus, josta ei ole sopivaa puhua ääneen eikä sitä olla edes näkevinään. Tarkoitan tulotasoltaan EU:n virallisen köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä. Rikkaassa Suomessa, jolla on varaa lapioida rahaa velkakriisimaihin, pidetään ahdingossa kokonaista 13 % väestöstä. He ovat pieneläkeläisiä, yksinhuoltajia, opiskelijoita, työttömiä, akateemisia pätkätyöläisiä, sairaita ja muita syrjäytettyjä.

Nyt on sellainen kehitys käynnissä, että köyhälistön alapuolelle on kaikessa hiljaisuudessa muodostumassa kurjalisto. EU:n uusien linjauksien mukaan Suomen tulisi luopua asumispaikkaan sidotusta sosiaaliturvasta. Toisin sanoen se on sosiaaliturvan alasajoa, jossa tuesta tulee asumisperusteista. Täten voidaan tulkita, että asunnottomilla, joita maassamme on muuten noin 8000 henkeä, ei ole oikeutta kaikkiin nyt voimassa oleviin etuuksiin – kodittomilta otetaan tavalliset minimietuudet pois.

Elävätköhän poliitikot, päättäjät, tutkijat ja mediavaikuttajat jossakin ulkoavaruudessa, koska tuo 13 prosentin tilanne ei näytä kuuluvan kenellekään? Ilmeisesti ketään ei kiinnosta. Luulisi, että meillä olisi käynnissä avoin kiivas yhteiskunnallinen keskustelu näistä kyseenalaisista muutoksista, joita ollaan viemässä läpi. Ai niin, onhan niitä tärkeitä, päivänpolttavia teemoja, kuten sukupuolineutraali avioliitto ja mamujen karmeat kokemukset rasistisessa Suomessa.

Leipäjonojen lähellä asuvat toivovat, että joku lopettaisi ne. Kenties jonot ovat ikävä muistutus siitä, mikä saattaa odottaa ketä tahansa näinä yt-neuvottelujen aikoina. Ne, jotka käyvät työssä ja täyttävät pyhän shoppailuvelvoitteensa, ovat sitä mieltä, että katteetonta apua, kuten kansalaispalkkaa ei saa antaa, koska se houkuttaa joutilaisuuteen. Heidän mielestään köyhyydestä pääsee, kun oikein kovasti haluaa, ja työttömyys on tietysti työttömän oma syy. Hännisen veljesten pamfletti on ansiokas luotaus tähän todellisuuteen.

Kauniin sanahelinän mukaan Suomi on kansalaisyhteiskunta, mutta todellisuudessa meiltä puuttuvat demokraattisen vaikuttamisen mekanismit. Viimeisin esimerkki on yli miljoonan EU:n kansalaisen allekirjoittama adressi, joka esitti vastalauseen geenimuunnellun viljelyn sallimiselle. Komissio hylkäsi aloitteen vedoten menettelytapaperusteisiin.

Niin kauan kuin köyhyydestä vain puhutaan, mutta siihen ei haluta vaikuttaa, puheet ruokkivat itse itseään ja köyhyys elää omaa elämäänsä. Tuon toisen kirjan kirjoittaja amerikkalainen Barbara Ehrenreich kokeili, miltä tuntuu raataa samanaikaisesti kahdessa surkeasti palkatussa työssä Wal Martissa ja roskaruokaravintoloissa. Raha riitti huonosti ja yhdenkin päivän sairastaminen vei entistä pahempaan jamaan. Yhdysvalloissa miljoonat ihmiset elävät näin, ja pian meilläkin yhä useampi.

Jera & Jyri Hänninen: Kallis köyhyys. Kuinka hyvinvointivaltio purettiin ja köyhyydestä tehtiin bisnestä (2008).
Barbara Ehrenreich: Nälkäpalkalla (2003).