sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Hitaat ja hiljaiset

Minä en olisi minä, ellen hakisi nykyilmiöihin juonteita historiasta. Nyt on kyse suomalaisten nöyryydestä, piirteestä, joka sai Josif Stalinin lausahtamaan: ”Tuo viaton, typerä kansa.”

Suomi oli lähes koko keisarivallan ajan Venäjän imperiumin rauhallisinta aluetta jopa siinä määrin, että kapinoivia puolalaisia kehotettiin ottamaan oppia suomalaisilta. Kun Suomesta tuli osa Venäjää, Aleksanteri I perusti Suomen asiain komitean, johon kuului myös kreivi Gustaf Mauritz Armfelt. Hänen virkakirjeensä keisarille on mielenkiintoinen. Siinä nimittäin vakuutetaan, että suomalaiset ovat helppoja alamaisia, sillä he ovat hitaita, hiljaisia ja kuuliaisia, joskin itsepäisiä. 

Kirjallisuuden kaanonin huipulle nostetut J. L. Runeberg ja Sakari Topelius jalostivat Armfeltin näkemyksiä ja hehkuttivat kuvaa rehellisestä, ahkerasta ja vaatimattomasta kansasta. Lukutaitoiset suomalaiset lukivat ja näin kirjailijoiden yltiöromanttiset ajatukset vahvistuivat. Sanan mahti on täällä suuri. 1800-luvulla kansallinen identiteetti muokattiin kurin avulla. Kansa tyytyi vähään, kunhan sen ei annettu tietää paremmasta.

Mikä on tulos runoniekan ja satusedän ihanteista? Kansa, joka vastalauseitta maksoi sotakorvaukset eikä älähtänytkään rauhansopimusten vääryyksistä. Vuodesta toiseen se vakuutteli ystävyyden ihanuutta Neuvostoliiton kanssa ja pelkäsi kuollakseen. EU:ssa Suomi on mallijäsen, joka pitää ehdotuksia määräyksinä ja noudattaa niitä tarkasti – vaikka sitten velkarahalla. 

Missään muualla kokonainen kansakunta ei suostuisi pakkoruotsin kaltaiseen ikeeseen. Meillä kaikkien on opiskeltava turhaa kieltä, jotta Posiolle eksynyt ruotsikielinen saisi palvelua ruotsiksi. Huomatkaa! Suomenkieliset mielletään palkollisiksi. 

Kuntatasolla alamaisuus näkyy hyväveliverkoston hyväksymisenä. Muutaman ihmisen harjoittamaa nuhruista kabinetti- ja sanelupolitiikkaa pidetään normaalina, koska niin on aina ollut. Avoin päätöksenteko, johon on näennäisesti sitouduttu, ei toteudu. Vain harva uskaltaa sanoa, että eihän se mitään demokratiaa ole.
(Kolumni 2013)