lauantai 13. kesäkuuta 2015

Hooveria ja Wilsonin pintaa

Suomalaiset ovat säntillisiä velanmaksajia. Fraasia kuulee tämän tästä, ja ainakin ennen se piti valtion tasolla täysin paikkansa. Harmittavan usein velanhoitokykymme liitetään Neuvostoliitolle maksettuihin sotakorvauksiin. Se oli suuren luokan puhallus, joka alkoi Mainilan laukauksista ja päättyi 43 000 neliökilometrin alueen takavarikointiin sekä 300 miljoonan kultadollarin, 1938 arvon pohjalta laskettuna, suuruiseen velkataakkaan. Jos siitä haluaa löytää hyvää, voi toki myöntää, että teollisuutemme modernisaatio lähti sen ansiosta rakettimaiseen nousuun.

Tosiasiassa Suomen maine hyvänä velanmaksajana on lähtöisin jo 1930-luvulta. Heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomi lainasi Yhdysvalloilta 8,3 miljoonaa dollaria 62 vuoden maksuajalla. Raha jouduttiin käyttämään ruokaan. Niinpä meille tuotiin laivalasteittain amerikanherkkuja, Hooveria ja Wilsonin pintaa, toisin sanoen siemenviljaa ja suolattua läskiä. Metsätyömailla tarvittiin rasvaista ruokaa.

Velkaa lyhennettiin nopeutetussa tahdissa, mikä on ymmärrettävää nuoren kansakunnan itsetunnon kannalta. Velallinen on aina altavastaajana ja joutuu noudattamaan ehtoja. Itsenäisyys oli kultaakin kalliimpi ja sen henkinen merkitys valtaisa. 

Yhdysvallat oli neuvotellut lainasopimukset 15 Euroopan valtion kanssa. Vuoteen 1933 mennessä vain kuusi maata oli hoitanut lainojaan. Köyhyydestä ponnistanut Suomi herätti maailmanlaajuista huomiota, kun täältä lähti suoritus myös vuonna 1934, vaikka elettiin pahinta lama-aikaa. Amerikkalaiset lehdet julkaisivat Suomesta kolmetuhatta ihailua suitsuttavaa artikkelia. Velkaa lyhennettiin jopa talvisodan aikana, minkä propaganda-arvo oli tietysti suunnaton. 

Suomen maine hyvänä velanhoitajana on historiaa. Nykyisistä lähes sadan miljardin euron lainoista emme tule koskaan selviämään. Mitähän 1920- ja 30-luvuilla vaikuttaneet valtiovarainministerit ja Suomen pankin johtajat sanoisivat 2000-luvun hallitusten aikaansaannoksista? Totuushan on, että ylivelkaantunut maa menettää vähitellen itsenäisyytensä. Kylmä kyyti odottaa konkurssitilassa kärvistelevää Suomea. 
(Kolumni 2014)